head

Keijulammen Mökötys VH-31139, SLA-II, YLA2


kuvaaja Salla P.

Faktat


  suomenhevostamma   säkä 150 cm   kasvattaja Keijulampi
  s. 16.06.2007 - ikä   va B / 90cm / 90cm   om. wenya, Hämypuro
YLA2 (133p) myönnetty 12/08. SLA-II (77p) myönnetty 03/09.


Luonne

On tainnut Tytti tulla emäänsä, kun lennokkuutta löytyy askelissa joka tilanteessa. Oltiin vaikka pienellä polulla jossain keskellä ei mitään, niin kovasti on showmeininki pystyssä. Aluksi se nauratti, nyt tahtoo lähinnä ärsyttää. Välillä puskasta kurkistava ukkometso on maailman hirvein asia ja sitä sitten juostaan karkuun ihan vain karkuunjuoksemisen ilosta. Ihan kiva kaveri, jos kärsivällisyys riittää. Eli ei välttämättä se ykkösvalinta rauhalliselle sunnuntailenkille.

Jo pelkästään näiden edellämainittujen show-elementtejensä puolesta Tytti on loistokas valkoisten aitojen rajaamalla koulukentällä. Kaula kaarella, muutenkin tamma nätissä peräänannossa kuljetaan ja kuovitaan hiekkaa liian lähelle uskaltautuneiden kasvoille kurveissa. Kieli keskellä suuta sujuu vaikeammatkin kuviot. Esteillä neiti puolestaan kuumenee sen verran, että tarkkaavaisuus ja ponnuvoima eivät yksinkertaisesti riitä vaativammille radoille.


Sukutaulu


i. Retueemeli ii. Ryöväri
Vir Mva Ch, KTK-I, YLA2
iii. Remontti-Reiska evm
iie. Verenpunainen Ruusu evm
ie. Metsätähden Kuiskaus
KTK-III
iei. Sepitys
iee. Aurinkorannan Avanti
KTK-III
e. Hengetär DS ei. RTM Räyhähenki eii. Nerian Eemil
Vir Mva Ch, KTK-I, KRJ-I, VVJ-I, YLA1
eie. Auroran Onni-Vauhti
ee. ALP Tilulei eei. Amorin Teräsmies
eee. Vauhti L

Kisakalenteri

Avaa kisakalenteri pop-up-ikkunaan tästä.


Jälkeläiset

16.11.07 o. Hämypuron Hörhöläinen [i. Jermun Oliver]
12.04.08 t. Hämypuron Tragedia [i. Jermun Oliver]
29.04.08 t. Hämypuron Neiti Känkkäränkkä [i. Hämypuron Pikkuviha]
04.06.08 o. Hämypuron Ristijätkä [i. Fiktion Verneri]
09.06.08 o. Hämypuron Joonatan [i. Teen Äijä]
25.06.08 o. Hämypuron Asteriksi [i. Rajattoman Opeliksi]
02.08.08 t. Hämypuron Helmi [i. Hämypuron Turjake]
07.09.08 t. Hämypuron Hysteria [i. Hämypuron Pikkuviha]

VIRTUAALIHEVONEN

Photo on the header by Stock.XCHNG, layout by Silent Song Design // Valid XHTML and CSS